Saint-Gobain Rakennustuotteet valitsi Novotekin OEE-järjestelmän (Overall Equipment Effectiveness) parantaakseen tuotantotehokkuuttaan ja joustavuuttaan.

Saint-Gobainin kuivatuotetehdas Kiikalassa tuottaa kivirakentamisen raaka-aineita rakennusteollisuuteen. Eri tuotteita varten linjalla voi olla lajinvaihtoja viisikin kertaa päivässä, joten sekoitussuhteiden ja läpimenoprosessin täytyy olla kunnossa.

Kun uutta OEE-järjestelmää lähdettiin kartoittamaan Kiikalan tehtaalle, suurin haaste oli, että tuotteiden kysyntä vaihtelee eikä sitä pystytä aina täysin ennustamaan. Omasta tuotantoprosessista haluttiin enemmän tietoa, jotta kysyntään voitaisiin vastata joustavammin. Myös läpinäkyvyyttä tuotantolinjojen toiminnasta talon sisällä haluttiin parantaa.

Samaan aikaan kun päätös OEE-järjestelmän toimittajasta tehtiin, aloitettiin Saint-Gobainin konsernitasolla globaali Lean-projekti. Kiikalan kuivatuotetehdas oli yksi pilottikohteista.

OEE-mittarointi sopii hyvin Lean- ja jatkuvan parantamisen ajatteluun. Se tarjoaa mahdollisuuden ohjata tuotantoprosessia saatujen tulosten perusteella. OEE:n avulla voidaan porautua juurisyihin, tarttua pullonkauloihin, tehdä korjaavia toimenpiteitä ja toimia niiden mukaan. Näin voidaan mm. vähentää hävikin määrää ja käyttää olemassa olevaa kapasiteettia tehokkaammin.

Lue lisää Novotekin ratkaisun hyödyistä lataamalla koko referenssi tästä linkistä

Haluatko parantaa myös omaa tuotantotehokkuuttasi? Ota yhteyttä myyntiimme p. 0207 959 450 tai info@novotek.fi